Tapaninpäivän myrsky ja myrskyisät tunteet..

En ole ihan päivittänyt niin usein kuin ajattelin, että tulisi päivitettyä. Olen ollut aika paljon kämpällä ja olen siellä ilman tietokonetta tällä hetkellä, joten ei ole ollut mahdollisuutta kirjoitella.

Kämpä alkaa näyttää pikku hiljaa hyvältä. Sain tänään imuroitua ekaa kertaa kunnolla ja matot paikalleen. Hyllyt ja kirjoituspöytä on täynnä tavaraa joilla ei ole viellä paikkaa. Pikku hiljaa, pikku hiljaa. Valmista tuskin saan ennen Helsingin reissua.

Tulin tänään vanhempien luo ja tosiaan kirjoittelen isän koneelta. Tänään mietin tätä blogia ja kaikkea mitä on tapahtunut. Rintakehää välillä pistää. Sydämmessä on reikä. Joulu tekee minut todella surumieliseksi joka vuosi, mutta tänä jouluna jotenki ahistaa ehkä enemmän.

-   -   -   -   -   -   -   -   -   -   -

Niinhän siinä sitten kävi, että tuon yläpuolelle olevan pätkän kirjoitin kirjoitin 23.11.2011. En enää muista miksen saanut kirjoitettua sitä loppuun.. mutta tallensin sen ja ajattelin, että jatkan kohta. Kohta siirtyi 5 päivää eteäppäin. Minkäs sille mahtaa.

Alapuolelle olin iskenyt linkin. Mietin, että mitähän varten ja mikä ajatus siinä oli, mutta tulen siihen tulokseen, että siellä oli jotain mielenkiintoista. Jep. Tein ystäväperheeni lapsokaisille joululahjaksi sukat. Linkki liittyi sukkiin, sillä tein heille "origami joulukortti kirjekuoren...?". Kurkkaa linkistä! Sukkia he eivät ole saaneet niitä vieläkään, sillä olivat viettämässä joulua hieman kauempana. Ai niin!! Niistä pitää muistaa ottaa kuva! Olin ajatellut, että olisin voinut Tapaninpäivänä mennä heitä sinne katsomaan, mutta sitten tapahtui suorastaan jotain mullistavaa!

Mikäs muu kuin Tapaninpäivän myrsky! Olin Joulupäivänä myöhään yöhön katsomassa youtubesta Jackie Chan video pätkiä ja erästä hyvin lahjakasta oman mielenkiintoisen tanssilajin omaavaa heppua. Keskustelin Facebookissa olijoiden kanssa ja pesin hampaita, sillä olin menossa pian nukkumaan. Olihan kello jo yli yksi yöllä. No, siinä kävi näin: Yhtäkkiä kuuluu ulkoa kauheaa jyskettä ja sitten kuulu siumph! ja talo pimeni. Istuin tietokoneen äärellä hammasharja suussa ja mietin, että mitäs ny sit tehdää? Nousin ja lähdin harhailemaan taskulamppua kohti. Muistin, että olin käyttänyt taskulamppua aikaisemmin päivällä ja tiesin missä se oli.
Löydettyäni taskulampun pääsin turvallisesti koiran ohi ja vessaan huuhtelemaan suuni ja harjani. Kävin vessassa ja läksin sitten nukkumaan, sillä ei ollut mitään mieltä jäädä ylös hereille kun en tiennyt miten kauan sähköt ovat poissa! Ajattelin, että kyllä minä sitten herään jos valot yöllä syttyvät. No, niinhän siinä kävi, etteivät valot syttyneet. Ne eivät syttyneet melkein 30 tuntiin. Tapanin päivän aamuna sähköt kävivät vajaan puolen tunnin ajan, mutta itse nukuin tämän ihmeen yli.
Asialla oli hyvät ja huonot puolet. Tai jännät ja huonot puolet. Hyvä juttu on se, että vanhempieni talossa on vanha puuhella. Sillä lämmitimme ruuan ja taloa. Talo kyllä lämpeni vain alakerrasta, joten oma huoneeni oli hieman vilpoinen. Huonot puolet.. mikään ei oikeen toimi..

Kuinka vaikeaa oli muistaa, että sähköt eivät toimi? Uskomattoman vaikeaa! Aamusella tuumasin, että sähköt eivät ilmeisesti toimi, sillä isäni tuli tarkistamaan koiran tilanteen hämärään huoneeseeni taskulampun kera. Itse taas herättyäni tuumasin, että jos isä kulkee taskulampun kanssa, niin sähköt ei tosiaan toimi ja lampsin vessaan ja ihmettelin miksei kattoon tule valoa vaikka painoin valot päälle. Ai niin.. ei ole sähköä...

Luin Potteria taas koko pyhien ajan, mutta kynttilän valossa. Tapaninpäivänä en liiemmin laittanut nenääni ovesta ulos. Ulkona tuuli niin rivakkaasti vielä, että se ei tuntunut houkuttelevalta eikä järin viisaalta. Sen verran kävin ulkona, että käytiin vanhempien kanssa pyörähtämässä lähialueella ja katsottiin mitä tuhoa luontoäidin viha sai aikaiseksi. Sitten olikin jo pimeää ja takaisin sisätiloihin kynttilän valoon ja hellan lämpöön. Toiveenahan oli, että ajoreissun jälkeen olisi jo sähköt palanneet, mutta turha toivo. 

Tieto maailman menosta alkoi kalvata ja alettiin sitten miettiä, että miten saadaan tietää, että kuinka kauan tämä kestää. Joku sitten keksi, että radio! Äiti kävi hakemassa varastosta radion ja sitä sitten viriteltiin oikeille taajuuksille. Koska radio oli vanha, se ei oikein halunnut pitää kanavaa vaan alkoi hetken päästä suhisemaan. Itse etsin mp3 soittimella oikean taajuuden ja hihkaisin äidille kun taajuus oli oikea, kumpaankin korvaan tuli sama biisi.

Nova kertoi kauhean huonosti, että mikä on tilanne. En muista, että vaihdoimmeko sitten lopulta salon radion kavanalle, josta saimmekin sitten kuulla enemmän tietoa. Veden säästelystä kuulimme ensimmäisen kerran ruotsalaiselta kanavalta. Lorotimme siis ämpäreihin juoma/pesuvettä.

Itse kaipasin suunnattomasti saunaan, oli hieman kylmä välillä ja likainen olo.

Eilen 27 päivä alkoi talo jo kylmetä. Vanhemmat hieman kinasivat siitä, että pitääkö mennä hankkimaan adrikaattin, kun pakkanen sulaa. Isä oli sitä mieltä, että päästään halvemmalla jos sitä ei hankita ja äiti oli tuohkeissaan kun pakasteet sulavat. Vettäkään ei saanut käyttää miten mieli. 

Syötyämme murenevaa lipeäkalaa lähdimme Turkuun hakemaan sieltä isoa omaisuuttani. Sitten tapahtui taas jotain epämiellyttävää ja mahani meni sekaisin. Henkilö jota en olisi kaivannut nähdä, tai olen kaivannut ihan hirveästi nähdä, mutta asiat ovat helpompia jos emme tapaa oli paikalla. Kuinka tunteet voivat olla niin sekavat? Purin hammasta ja pidätin itkua. Yritin olla katsomatta häntä silmiin ja halusin vain pois. Ojensin avaimen tärisevin käsin. Se oli ohi nyt.. Oikeasti ohi nyt.. Paluuta ei ole.. 

Minua ärsytti hänen "hilpeys", teki mieli sanoa, että "oletko tyytyävinen nyt! Tätähän sinä halusit!". Hän näytti jossain määrin tyytyväiseltä, minua oksetti. Hän tervehti vanhempiani kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin asiat olisi ennallaan. Mikään ei ole.. se on ohi..

Lähdettyämme olin suht vaitonainen ja ajomatkan takaisin vanhemmille oli epämiellyttävä. Kaiken maailman ajatukset pyörivät päässä. Yritin olla ajattelematta mutta ne tunkivat väkisin. Repivät sydäntä ja mieltä. Halusin nukkumaan, toisaalta pelkäsin nukahtamista, sillä tiesin että näen sellaisia unia mitä en halunnut nähdä. Kaipuu ja inho. Suurempana kaipuu jota seuraa itseinho. Opinko vielä elämään nauraen ja iloiten?
Pystynkö unohtamaan ja jättämään asiat taakse?
Milloin elämä on taas normaalia?

Kotiin päästyä uppouduin taas Potteriin. Menin taas kahentoista maissa nukkumaan sillä yritin hukuttaa ajatukseni Potterin tuskaan ja menetykseen. Kuoleman varjelukset loppui tänään tai en halunnut enää lukea osuutta: Yhdeksän vuotta myöhemmin. 

Asiat ovat palaneet jollain asteella ennalleen. On sähköä, tietokone, netti, laskuja maksettavana... vaikka mitä. Mutta osa asioista ei palaa enää koskaan ennalleen.

Ja ei taaskaan kuvia. Ehkä ensikerralla sitten. Kuvia sukista ja vaikka mistä!

Kiirettä pitää!

Koulussa on ollut suhteellisen kova hoppu. Olen saanut tosiaan ne harjoitus kudonnat valmiiksi ja solmituksi. Tällä viikolla olen saanut uuden kuteen luotua ja asetettua sen puille. Tänään tavoitteena on saada "konehuone" valmiiksi, ehkä huomenna pääsen kutomaan?

Huomenna/tänään pitäisi saada vielä valmiiksi paidat jotka lupasin ystävälline. Olen hieman  vaiheessa, kuvio on onneksi suunniteltu, mutta muuten homma on aika kesken. Tarkoitttaa lisää pitkän pitkiä koulupäiviä!

Tällä viikolla olen ollut joka päivä kahdeksasta viiteen koulussa. Aika rankkaa. Maanantaina ja tiistaina luin vielä kokeisiin, materiaaliopin ja kudonnan ja sidosopin kokeeseen. Kokeet menivät mielestäni suhteellisen hyvin, mutta totuuden saan kuulla ensiviikolla.

Tietokone meni rikki viime viikolla. Muuton yhteydessä jouduin nappaamaan isältä vanhan mokkulan. Muutaman päivän tietokone toimi äärimmäisen hyvin mokkulan kanssa, mutta sit tapahtui jotain. Olisikohan ollut viimeviikon torstai tai perjantai kone meni aivan totaallisen sökeröksi!

Sitten meikätyttö soitti isälle ja kertoi probleemosta. Nyt meikäläinen on ilman kompuutteria... Oma nimiläppäri on Japanin mailla ja oma rakas pöytäkoneeni on sökerönä...
Siksi ja jumalattoman kiireen vuoksi en ole tälläviikolla sen kummemmin päivittänyt blogia. Joten istun nyt Kuvis tunnilla (käsittelemme illustraattoria) ja kirjoitan pikaista päivitystä tänne.

Mutta ettei opettaja käräyttäisi minua laittomasta blogin päivittämisestä niin lopettelen tämän päivityksen jännittyinein fiiliksin.

Päivän pelastus - Sorel

 Tämän päivän kastumiselta pelasti uudet Sorel kenkäni. Ostin ne tuossa alku syksystä (viimevuoden mallia vähän halvemmalla) Partiovarusteesta. Olivat ihan unelmat jalassa ja ei varpaat kastunut eikä palelleet!

Kiitos Sorel! Pitää laittaa tälläinen kauhea netti kuva noista ihanista kaunottarista.

Läksin tänään kouluun vaikka meillä olisi ollut "itsenäistäopiskelua" eli oppilaiden kielellä vapaata. Suunnittelen tällä hetkellä itselleni tänne uuteen asuntoon sisustustyynyä. Siitä tulee 40 x 40cm kokoinen ja kudonsen panama kuteella. Väreiksi tulee ruskeaa, oranssia ja raikasta vihreää. Opettaja tokaisi, että ihan minun värit!

Sain tänään valmiiksi tai lähestulkoon valmiiksi harjoitus työt kudonnassa. Kudoin kaksi "joululiinaa", (kudos toimikas) ja niissä on eräänlainen poro hahmo maalattuna loimeen. Tupsujen pituus tuo tällä hetkellä päänvaivaa. Rimpsut vai ei? Ja jos niin miten pitkät? Mitä jos ei tee rimpsuja niin miten langat sitte päätellään?

Näitä kysymyksiä selvittelen ensiviikolla koulussa. Opettaja ei ollut paikalla tänään ja avusopettaja pyöri paikalla ja en saanut häneltä parempaa vastausta kuin solmut, ettei työ lähde purkautumaan.. Jep..

Töistä kuvia blogiin tulee ensiviikolla, sillä en koulussa tohinassa ymmärtänyt niitä kuvata ja työt jätin koululle.

Löysin eilen aivan mainioita ideoita Ikea Hackers blogista! Joku oli keksinyt aivan mainion keksinnön keittiöön. Pyörivä juttu mihin saa pesuaineet. Minulla ne on sellaisessa muovisessa astiassa jota yritän sitten väännellä, että löytyisi oikea tuote, mutta tämähän on vallanmainio idea! Ei kun Ikeaan!

Uusi sivu elämän kirjassa

Elämäni yllättäen muuttui kerta heitolla. Taistelin ja kapinoin raivokkaasti sitä vastaan ja myönnän, etten ole asian kanssa vieläkään aivan sujut tai lähimainkaan sujut. Mutta lähden tässä pikku hiljaa rakentamaan uutta elämää ja eräänlaista uutta minäkuvaa, tunnekuohujen ja eräänlaisen tappion nielleenä tai melkein nielleenä tai jotain sellaista.

Kunhan saan uuden kämpän vähän inhimillisempään kuntoon (tällä hetkellä hukun pahvilaatikoihin), niin laitan varmaan jotain kuvia sisustusintoilusta. Tänään en jaksa enään purkaa tavaroita ja pähkäillä ja nukkumaankin pitäisi jo mennä (päätäkin särkee).

Elämä on kummallinen, ehkä siinä lopulta kumminkin on jonkin verran kohtaloa mukana tai sattumaa? Kuka tietää.. Lopulta sitä tekee itse päätökset, että miten sen nyt sitten ottaa.

Tämä blogin uusiksi tekeminen on ollut jo hetken mielessä, mutta nyt vasta sain itseni sen tekemään. Ehkä Tyttö ja Helmikorvakoru elokuva hieman avitti (en ollut katsonut sitä vuosiin) fiiliksen löytämisessä.

Katostaan kuinka paljon kerkiän saada aikaiseksi vielä tämän vuoden puolella. Tammikuussa avautuu uudet maisemat ja toivottavasti pyörin Helsingissä vuodenvaihteesta helmikuun alkuun, kuviot ovat vielä hieman auki. Mutta ehkä pääsen pian kertomaan lopulliset suunnitelmat.

Nyt nukkumaan ja huomenna kouluun reippaana ja tarmokkaana...? Niin niin..